Keskellä yötä

Tokko siis nukkuu meidän makkarissa pentuhäkissä. Viime yönä menimme nukkumaan kymmenen jälkeen ja saman tien kun sain pääni tyynyyn Tokko aloitti ”Vou-ou-ouuu vuh vuh” ja kilin kolin koko häkki kolisemaan. Tästä päättelin, että pojalla on pissihätä ja eikun takaisin pihalle.

No ei se mitään pisuja tehnyt kunhan vain oli kiva säntäillä edestakaisin ja nuuskia öisiä hajuja. Vartin päästä menimme takaisin nukkumaan. Nyt päätin, että jos se alkaa vonkua niin olen kuin en huomaisikaan.

Niin vain kävi, että hetken päästä olimme taas takaisin pihalla. Tällä kertaa tuli jo hätäpisu, kun tietä pitkin kolisteli täysiin jouluvaloihin pukeutunut rekka, jota piti säikkyä ja peräti juosta emon jalkoihin turvaan. Minä tietenkin ajattelin, että jes nyt se pisu tuli ja päästään nukkumaan.

Vaan ei sama hätähuuto ja vielä äänekäämpänä jos vain mahdollista. Nyt otin pennun hihnaan ja ajattelin, että pistän sen sitten ulos häkkiin loppuyöksi. Heti häkkiin päästyään tuli Tokkolta sekä pisu että kakka. Ja minä kehuin kovasti, otin koiran häkistä ja kiikutin sen takaisin sisälle nukkumaan. Eikä herätty ennen kuin herätyskello soi.

Korvasieniä ruisleivällä

Tässä vaiheessa vuotta syödään pakastinta tyhjäksi. Viimeiset korvasienet jalostuivat kastikkeeksi, jota herkuteltiin ruisleivän päällä. Tässä kastikkeen ohje.

  • pari desiä korvasieniä
  • sipulia runsaasti
  • Purkki ranskankermaa
  • vähän jauhoja
  • 50g voita
  • Vettä ja suolaa

Silppua sipuli ja kuullota voissa. Lisää korvasienet pannulle ja paista kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Käytä runsaasti voita. Lisää jauhot, ranskankerma ja tarvittaessa vettä. Mausta suolalla.

Toivottavasti pian saadaan uusia korvasieniä. Nyt ne nimittäin tältä erää loppuivat.

Halpaa ja kivaa taimikasvatusta

imageKaupat on nykyään pullollaan erilaisia taimikasvatus astioita ja multia ja siemeniä. Mistä kannattaisi aloittaa ja mitä oikeasti kannattaisi hankkia.

Itse aloitin aikoinaan näillä tarvikkeilla:

  • 1-2 ikkunalautakasvihuonetta. Sisältää muovisen kastelualustan, muoviruukkuja ja muovikannen
  • muovinen kastelualusta ja maitopurkeista leikattuja ruukkuja
  • taimikasvatusmultaa
  • maalarinteippiä ja hyvän tussin
  • pyykkipoikia
  • pakastepusseja
  • kuminauhoja
  • siemeniä

Helppoja kasvatettavia ovat mm.

samettikukat, sitruunamelissa, herneet, kehäkukat, retiisit, värinokkoset

Etene näin:

  1. Pese maitopurkit hyvin ja leikkaa ne ruukuiksi. Muista laittaa pohjaan saksen kärjillä muutama reikä. Halutessasi voit koristella purkit esim. liimaamalla niihin värillistä pahvia.
  2. Pese muut astiat varsinkin jos olet käyttänyt niitä aiemmin.
  3. Laita taimimulta saaviin ja lisää joukkoon sopivasti lämmintä vettä. Multa saa olla läpimärkää, muttei niin märkää, että sitä on hankala käsitellä.
  4. Täytä purkit ja purnukat mullalla. Jätä kasteluvara älä siis laita purkkeja aivan täyteen multaa.
  5. Laita siemenet multaan. Isommat siemenet laitetaan syvemmälle ja pienemmät pinnalle kevyesti peittäen. Yleensä siemenpussista löytyy ohjeita. Joitakin siemeniä ei saa peittää ollenkaan, vaan ne tarvitsevat itääkseen valoa. Itse laitan ruukun koosta ja siementen koosta riippuen useamman siemenen samaan ruukkuun. Siemenet kannattaa asettaa ruukkuun samalla tavoin. Esim. nurkkiin ja keskelle tai vastakkaisiin nurkkiin.
  6. Merkitse jokaiseen ruukkuun ja purkkiin mitä olet siihen istuttanut.
  7. Laita ruukut pienoiskasvihuoneeseen. Katso ettei kastelualustan pohjalle jää multaa. Aseta muovikansi niin, että ilma pääsee hyvin kiertämään. Tähän voi käyttää esim. Hammastikkuja tai pyykkipoikia.
  8. Maitopurkkien päälle voi virittää esim. pakastepussin kuminauhalla kiinni. Tee pussiin muutama reikä, jotta ilma pääsee kulkemaan.
  9. Laita maitopurkit kastelualustan päälle. Katso taas ettei alustaan mene multaa.
  10. Aseta kylvökset aurinkoiselle ikkunalle ja odottele pienten taimien itämistä. Muista kastella kylvöstä. Taimet tarvitsevat tasaista kosteutta. Kastelu kannattaa tehdä altapäin kastelualustalle.