Tomaattiviidakko

Taas oli maa valkoisena, kun raottelin ikkunaverhoja aamulla. No eipä se muutoin haittaa, mutta tällainen tomaattiviidakko on meillä Taimelassa. Ensimmäiset tomaatit kukkii jo. Myös kurkuissa on nuppuja. Saa nähdä miten ja milloin onnistuu näiden siirtäminen pihalle kasvihuoneeseen.

Pari viikkoa sitten posti toi minulle paketillisen tilaamiani taimilapsia. Ihania Amore petunioita, riikinkukkopetunioita, tuoksupelargoneja, salkoruusuja ja sammalleimuja.

Salkoruusuja olen yrittänyt kasvattaa aina silloin tällöin siitä lähtien kun näin niitä Skanssenilla täydessä kukassa. Menestys ei omalla pihalla ole ollut kovin loistava. Katsotaan miten se tällä kertaa onnistuu.

Lunta tulvillaan…

Tältä näytti meidän pihassa 27.4.2017. Muuten hyvä, mutta parin päivän päästä alkaa jo toukokuu. Ikkunatomaatit kaipaavat jo kasvihuoneeseen ja kurkkulapset availevat nuppujaan ja tavoittelevat kärhöillään vieruskavereita.

Sananlaskun mukaan uusi lumi on vanhan surma. Joten täytyy malttaa vielä odottaa ja seurailla kevään merkkejä. Ensimmäinen leskenlehti näyttäytyi jo viikko sitten, mutta sen kavereita ei vielä ole näkynyt.

Kevät on ihanaa lintujen tarkkailuaikaa. Joutsenet ovat muuttaneet lähilammelle jo aika päivät sitten ja niiden huutoja kuulemme päivittäin. Muutama viikko takaperin joutsenet pitivät tavallistakin pahempaa meteliä ja kuinka ollakaan, hetken päästä ylitsemme lensi majesteetillinen maakotkapariskunta. Kunpa olisi ollut kamera käden ulottuvilla, mutta eipä tietenkään ollut. Tässä kuitenkin kuva maakotkasta.

Pari päivää sitten lähipellolle oli laskeutunut levähtämään hanhiparvi. Lisäksi näimme pöllön, jota varikset ajoivat takaa. Taistelu oli aika huiman näköistä ja välillä näytti siltä, kuin pöllö tipahtaisi kokonaan maahan varikset sulissaan roikkuen. En tiedä mikä oli taistelun lopputulos, kun koko joukko katosi näköpiirin ulkopuolelle.

Kaiken kaikkiaan on aivan ihanaa kuunnella tätä keväistä lintujen sirkutusta ja odotella luonnon heräämistä.

 

 

 

Kevättalven keskeltä

Tomaatin taimet kurkkivat ujosti ikkunasta näkyvää lumista maailmaa. Pihalla on vielä puolisen metriä lunta ja jäätä. Vielä ei juuri pihahommiin pääse. Omenapuut leikkasimme pääsiäisenä. Marjapensaat ja vadelmat joutuvat vielä odottamaan, sillä oksat ovat osittain lumen alla piilossa. Hitaasti kevät hiipii Pyrylään.

Tähän aikaan vuodesta ihanaa on aamuauringon valo valkoisilla hangilla. Hankiaiset vievät houkuttelevat kulkijaa pidemmällekin kävelylenkille ja hangen jäljistä voi nähdä luonnon kulkijoiden liikkumisia.

Pihallamme oli vieraillut pöllö saalistamassa hiiriä. Hienot jäljet oli jäänyt siiven kärjistä lumihankeen. Saisi käydä useamminkin en nimittäin ole kovin ihastunut noihin pihalla (ja välillä sisällä) viipottaviin hännäkkäisiin. Viime syksynä pihaamme muutti myös rottia, joita olemme talven aikana yrittäneet pyydystää erilaisin konstein siinä juurikaan onnistumatta.

Tässä vielä innokkaat kasvihuonekurkun taimet. Lajikkeet Telegraph Improved ja Femspot. Telegraph Improved lähti todella reippaasti kasvuun ja on tuo isolehtisempi.

Tomaateista laitoin tänä vuonna kasvamaan Zuckertraubea, Tanskan vientiä ja Sungoldia. Sungold aloitti kasvun todella nopeasti. Niitä ei tuossa alkukuvassa olekaan. Tanskan vienti taas iti kaikkein parhaiten.

 

Tomaattipenkki

Tomaattipenkin teko alkoi kaivamalla varaston seinän vierustasta sopivan verran maata. Maan päälle asetettiin kangas estämään rikkaruohojen pääsyä multaan. Seinä suojattiin kankaalla ja muovilla.

image

Seuraavaksi teimme reunuksen harkoista. Tomaatin taimet saavat vielä odotella sisällä ennen ulos istuttamista.

image

Nyt on penkki valmiina ja tomaatit istutettu pihalle. Tänä vuonna luotan vanhoihin ja turvallisiin lajikkeisiin tanskan vientiin ja gardeners delightiin. En kyllä voinut olla ottamatta myös mustia tomaatteja tuottavaa black cherryä ja keltaisia tomaatteja tekevää yellow pearia. Kuvassa valmis penkki.

imageNyt on vain toivottava lämpimämpiä ilmoja. Siihen asti tomaateilla on suojanaan kaksinkertainen harso.

image