Kevät, kevät, kevät

…lauloi punarinta ja oli kevät. (Kirjasta pupu etsii kotia) Tai eihän se ihan vielä ole.

Viikonloppuna vaihdettiin sisäkukilta mullat ja ensimmäiset siemenet pääsivät maitopurkkeihin kasvamaan. Muutama salkoruusun siemen ja auringonkukkia. Ei vielä ihan ole oikea aika laittaa siemeniä multaan, mutta ei mitenkään malta olla laittamatta.

image

Siemenvarastoa on nyt tällä viikolla tullut täydennettyä hurjasti. Tavalliset siemenet löytyivät lähikaupan hyllyiltä, mutta tomaatit ja kurpitsat ja osa yrteistä piti tilata Hyötykasviyhdistyksen kautta.

image

Lumilinna

imageAuraustraktori on kasannut ison lumikasan, josta lapset ovat aikuisten avustuksella kaivaneet lumiluolaston. Ehdoton kielto on kuitenkin, ettei luoliin saa mennä sisälle ellei aikuisia ole pihalla valvomassa. Hyvät lumileikit on saatu aikaan. Hyörinässä on ollut koiratkin välillä mukana. Lumilinnan päälle on rakennettu lumiraput ja sieltä voi laskea mäkeä alas.

image