Värejä ruskeassa

Tältä näyttää kevään eteneminen Pyrylän pihalla vapunaattona. Ruskean maiseman keskeltä löytyy jo vähän vihreää ja kun tarkemmin katsoo niin myös muita värejä.

image
Pupu ja sen kaverit Kiiski ja Korhonen löytyivät hangen alta
image
Kivelle kasvanut sammalperuukki
image
nämä kukkivat kohta
image
Leskenlehti

 

Tietoa kirjoittajasta

riikkatiina

Kirjoittelen meidän kotipihan tapahtumista. Meillä on sekalainen määrä koiria, kaksi lasta ja sekalainen tontti maalla sekä rajallisesti aikaa kaikkeen. Viime aikoina remonttipuuhat sisätiloissa ovat haitanneet pihanlaittoa, mutta tehdään mitä keritään ja jaksetaan. Kaiken ei aina tarvitse olla ihan tiptop, eikä tässä pihassa todellakaan ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *