Tokko kouluun! osa 2

Tilasin Tokolle viisi koulutuskertaa, jotka tapahtuvat meillä kotona. Aluksi pidimme palaverin kouluttajan kanssa keittiön pöydän äärellä. Kerroimme kaikki ongelmat, joita Tokon kanssa esiintyy ja sovimme strategiasta.

 

Strategia on nimeltään positiivinen vahvistaminen. Se sopi meille hyvin, koska on muutenkin tuttu tapa koiran koulutuksessa. Sovimme, että jätämme naksuttimen pois (se on meillä aina hukassa) ja ehdollistamme Tokkoa sanaan Jep. Eli aluksi aina kun Tokko tulee luokse, ottaa katsekontaktia tai on muuten vaan rauhallinen, sanomme Jep ja tyrkkäämme namin suuhun. Kuulostaa helpolta!

Lähdimme sitten tapaamaan Tokkoa isoon harjoitushäkkiimme. Tokko hyppi, juoksi päin, kaahasi eestaas, näykkäisi ohi mennessään kättä tai jalkaa tai takapuolta, hyppi päälle, haukkui…

Ainakin kouluttajalle tuli selväksi mikä meillä on ongelmana. Energinen, hölmö, iso mutta ihana koira, joka haluaa saada meidät kaikki painileikkiin kanssaan.

Vähitellen Tokko kuitenkin alkoi tulla luokse ja komensimme häntä samalla istumaan kun annoimme namin ja sanoimme Jep. Kaikkiin ei toivottuihin reaktioihin yritimme suhtautua kuin emme huomaisikaan. Tosin kun 40 kiloa voimaa ja hampaita tulee suoraan päin, niin on pakko vähän väistää. Sovimme että tämmöisissä tilanteissa kielletään topakasti ja koitetaan saada huomio namiin.

Tällaiset harjoitteluohjeet saimme seuraavaa kertaa varten. Aikaa on kaksi viikkoa:

Aluksi vain seisoskelemme häkissä ja syötämme nameja Jep-sanan kanssa. Koska Tokko ei pidä palaamisesta takaisin harjoitteluhäkistä pienempään omaan häkkiinsä, harjoittelemme namien syöttöä myös pienemmässä häkissä, siten että pienen häkin ovi on auki. Kun annamme namin otamme kiinni kaulapannasta, kuin laittaisimme hihnaa paikoilleen. Päästämme Tokon pienemmästä häkistä harjoitteluhäkkiin vasta kun se rauhoittuu, ettei häkistä pois pääsy olisi niin ”riehakasta”.

Tomaattiviidakko

Taas oli maa valkoisena, kun raottelin ikkunaverhoja aamulla. No eipä se muutoin haittaa, mutta tällainen tomaattiviidakko on meillä Taimelassa. Ensimmäiset tomaatit kukkii jo. Myös kurkuissa on nuppuja. Saa nähdä miten ja milloin onnistuu näiden siirtäminen pihalle kasvihuoneeseen.

Pari viikkoa sitten posti toi minulle paketillisen tilaamiani taimilapsia. Ihania Amore petunioita, riikinkukkopetunioita, tuoksupelargoneja, salkoruusuja ja sammalleimuja.

Salkoruusuja olen yrittänyt kasvattaa aina silloin tällöin siitä lähtien kun näin niitä Skanssenilla täydessä kukassa. Menestys ei omalla pihalla ole ollut kovin loistava. Katsotaan miten se tällä kertaa onnistuu.

Tokko kouluun! osa 1.

Tokko on tässä talven aikana alkanut aiheuttaa harmaita hiuksia. Sen mielestä meillä ei tarvitse totella muita kuin isäntää. Meitä muita sopii ohikulkiessa käydä näykkäämässä ja on aivan soveliasta tervehtiä juoksemalla suoraan päin ja hypätä etutassut olkapäille.

Toinen suuri ongelma on hihna. Se on Tokosta suorastaan vapauden riistoa. Tavattoman kamala kapistus. Kolmas ongelma on auto. Se on kamaluudessaan pahempi kuin hihna. Korostetaan vielä, että hihnaa ei ole Tokolla (eikä muillakaan meidän koirista) käytetty minään rangaistusvälineenä. Neljäs ongelma (tästä olen aivan varma) on se, että Tokko ei yksinkertaisesti puhu ihmistä vaan sutta.

Tokko on meidän perheen kuudes koira ja tällaisia alkukantaisia rotuja edustavista koirista neljäs. Silti meille oli suuri yllätys miten susimaiseksi Tokko alkoi kehittyä. Ongelmathan eivät alkaneet heti pentuna (paitsi ettei Tokko suostunut kävelemään hihnassa). Vasta tässä vuoden vaihteen jälkeen, kun Tokko oli siinä 10 kk alkoi tulla ongelmia. Kyllä Tokkoa on siis koulutettu ja opetettu heti pennusta lähtien ja sisällä Tokko käyttäytyykin ihan hyvin. On siis sisäsiisti, ei juuri tuhoa mitään eikä hypi sohvilla eikä pöydillä. Ulkona taas vaistot, suuri ego ja valtava energia saavat vallan, eikä meiltä ole tähän asti löytynyt keinoja Suden kesytykseen.

Niinpä selailin hetken nettiä ja etsin meille kouluttajan, joka kouluttaisi minua ja isäntää (ja lapsia) kouluttamaan Tokkoa.

 

Lunta tulvillaan…

Tältä näytti meidän pihassa 27.4.2017. Muuten hyvä, mutta parin päivän päästä alkaa jo toukokuu. Ikkunatomaatit kaipaavat jo kasvihuoneeseen ja kurkkulapset availevat nuppujaan ja tavoittelevat kärhöillään vieruskavereita.

Sananlaskun mukaan uusi lumi on vanhan surma. Joten täytyy malttaa vielä odottaa ja seurailla kevään merkkejä. Ensimmäinen leskenlehti näyttäytyi jo viikko sitten, mutta sen kavereita ei vielä ole näkynyt.

Kevät on ihanaa lintujen tarkkailuaikaa. Joutsenet ovat muuttaneet lähilammelle jo aika päivät sitten ja niiden huutoja kuulemme päivittäin. Muutama viikko takaperin joutsenet pitivät tavallistakin pahempaa meteliä ja kuinka ollakaan, hetken päästä ylitsemme lensi majesteetillinen maakotkapariskunta. Kunpa olisi ollut kamera käden ulottuvilla, mutta eipä tietenkään ollut. Tässä kuitenkin kuva maakotkasta.

Pari päivää sitten lähipellolle oli laskeutunut levähtämään hanhiparvi. Lisäksi näimme pöllön, jota varikset ajoivat takaa. Taistelu oli aika huiman näköistä ja välillä näytti siltä, kuin pöllö tipahtaisi kokonaan maahan varikset sulissaan roikkuen. En tiedä mikä oli taistelun lopputulos, kun koko joukko katosi näköpiirin ulkopuolelle.

Kaiken kaikkiaan on aivan ihanaa kuunnella tätä keväistä lintujen sirkutusta ja odotella luonnon heräämistä.