Tomaattipenkki

Tomaattipenkin teko alkoi kaivamalla varaston seinän vierustasta sopivan verran maata. Maan päälle asetettiin kangas estämään rikkaruohojen pääsyä multaan. Seinä suojattiin kankaalla ja muovilla.

image

Seuraavaksi teimme reunuksen harkoista. Tomaatin taimet saavat vielä odotella sisällä ennen ulos istuttamista.

image

Nyt on penkki valmiina ja tomaatit istutettu pihalle. Tänä vuonna luotan vanhoihin ja turvallisiin lajikkeisiin tanskan vientiin ja gardeners delightiin. En kyllä voinut olla ottamatta myös mustia tomaatteja tuottavaa black cherryä ja keltaisia tomaatteja tekevää yellow pearia. Kuvassa valmis penkki.

imageNyt on vain toivottava lämpimämpiä ilmoja. Siihen asti tomaateilla on suojanaan kaksinkertainen harso.

image

Kevään merkkejä

image

Tähän aikaan keväästä piha on vielä rähjäinen ja toivottoman täynnä aloittamattomia töitä. Onneksi siellä täällä on nähtävissä kevään merkkejä.

Haaveilija näkee tässä kukoistavan kasvimaan.image