Lunta tulvillaan…

Tältä näytti meidän pihassa 27.4.2017. Muuten hyvä, mutta parin päivän päästä alkaa jo toukokuu. Ikkunatomaatit kaipaavat jo kasvihuoneeseen ja kurkkulapset availevat nuppujaan ja tavoittelevat kärhöillään vieruskavereita.

Sananlaskun mukaan uusi lumi on vanhan surma. Joten täytyy malttaa vielä odottaa ja seurailla kevään merkkejä. Ensimmäinen leskenlehti näyttäytyi jo viikko sitten, mutta sen kavereita ei vielä ole näkynyt.

Kevät on ihanaa lintujen tarkkailuaikaa. Joutsenet ovat muuttaneet lähilammelle jo aika päivät sitten ja niiden huutoja kuulemme päivittäin. Muutama viikko takaperin joutsenet pitivät tavallistakin pahempaa meteliä ja kuinka ollakaan, hetken päästä ylitsemme lensi majesteetillinen maakotkapariskunta. Kunpa olisi ollut kamera käden ulottuvilla, mutta eipä tietenkään ollut. Tässä kuitenkin kuva maakotkasta.

Pari päivää sitten lähipellolle oli laskeutunut levähtämään hanhiparvi. Lisäksi näimme pöllön, jota varikset ajoivat takaa. Taistelu oli aika huiman näköistä ja välillä näytti siltä, kuin pöllö tipahtaisi kokonaan maahan varikset sulissaan roikkuen. En tiedä mikä oli taistelun lopputulos, kun koko joukko katosi näköpiirin ulkopuolelle.

Kaiken kaikkiaan on aivan ihanaa kuunnella tätä keväistä lintujen sirkutusta ja odotella luonnon heräämistä.

 

 

 

Syklaamin punainen leikkimökki

Eikös vaan viime kesänä pihaamme pärähtänyt uusi (käytetty) vaaleanpunainen leikkimökki. Se vähän niin kuin pudota ”räpsähti” niille sijoilleen ja siihen jäi. Vähän hassusti vinottain. Vaan eipä haittaa. Meillä kaikki on muutenkin vinksallaan. Laitettiin viereen ”kasvimaa”, samaan tapaan vinoon ja heti näytti jo paremmalta.

Seuraavaksi tärkein juttu oli kävellä rautakauppaan valitsemaan maalit. Valkoista sisälle ja ulos, violettia sisälle, syklaamin punaista ulos ja vielä oveen mustikan sinistä. Syksyllä sitten vietettiin neidin kanssa aikaa maalaushommissa. Yllättäin maalauksen aikana selvisi, että tarvitsemme maalin myös lattiaan tai se jää kovin kirjavaksi.

Leikkimökin perälle olemme suunnitelleet tyynypesää, jotta siinä voi leikin lomassa ottaa pienet päikkärit tai lukaista muutaman kirjan.

Nyt kun kevätaurinko koputtelee oville, niin leikkimökin elämää on syytä taas jatkaa. Edustan viininpunainen kolmio pitänee maalata, lattia käsitellään myös ja sisustukseen neidillä on jo ”muutama” idea. Syksyllä ennen talven tuloa leikkimökki ehtikin toimia niin kepparitallina kuin Tylypahkanakin. Mitä lienee tuleva kesä tuo tullessaan?

Mukuloita, mukuloita

Nyt on selattu nettiä ja googletettu kevääksi kukkaloistoa. Rakastan keväällä voimakkaan värisiä kukkia, jotka luovat kontrastia muuten harmaanruskeaan maahan.

Tulppaaneista pidän ”pioni”-mallisista runsaan pyöreistä tulppaaneista, niiden lisäksi pitää olla idänsinililjaa ja krookuksia. Jättilaukat kuuluvat myös suosikkeihini. Tässä muutama tänä syksynä tilaamani kukkanen.

phpThumb_generated_thumbnail
Sun Lover
91602935
Monsella

Sun Loveria minulla on ollut jo pitkään, mutta nyt, kun uusimme kukkapenkit, niin tarvitsen ”tuoreita” mukuloita.

Kukkapenkkejä

Niitä on nyt muurattu harkoista kokonaista kolme kappaletta. Isoin on 3 metriä x 120 cm ja korkeus 60 cm. Laitan kuvia, kunhan hyvä sää ja kamera osuvat yhtä aikaa pihalle.

Tältä näytti illalla

Kovasti on sepeliä levitettynä pitkin maita ja mantuja. Tuonne ihan taakse tulee kasvihuone. Sen eteen tulee oleskelualuetta kukkapenkkeineen ja ”kesäkeittiö” nousee kuvaajan taakse tai vierelle.

WP_20160804_18_43_12_Pro

Tässä Onni jaloittelemassa ja tarkastelemassa työn jälkiä.

WP_20160804_18_47_33_Pro

Tässä taas Tokon kommentit piharemontista. Kaivinkone oli Tokolle hivenen jänskättävä asia ja sitä olisi pitänyt päästä häkistä vähän lähemmin tutkimaan. Pienen rapsuttelu ja jutteluhetken jälkeen Tokko kuitenkin tyytyi osaansa ja katseli tilannetta häkin lävitse. Taikaa koko homma ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Beaglemäisellä tyyneydellä hän tyytyi seurailemaan remonttia kopin katolta katsellen.

WP_20160804_18_48_00_Pro

Tänään vielä jatkuu kaivinkoneen kanssa ja sitten alkaa varsinainen pystytys ja rakennus urakka, joka jatkunee loppusyksyn ajan.