Tältä näytti illalla

Kovasti on sepeliä levitettynä pitkin maita ja mantuja. Tuonne ihan taakse tulee kasvihuone. Sen eteen tulee oleskelualuetta kukkapenkkeineen ja ”kesäkeittiö” nousee kuvaajan taakse tai vierelle.

WP_20160804_18_43_12_Pro

Tässä Onni jaloittelemassa ja tarkastelemassa työn jälkiä.

WP_20160804_18_47_33_Pro

Tässä taas Tokon kommentit piharemontista. Kaivinkone oli Tokolle hivenen jänskättävä asia ja sitä olisi pitänyt päästä häkistä vähän lähemmin tutkimaan. Pienen rapsuttelu ja jutteluhetken jälkeen Tokko kuitenkin tyytyi osaansa ja katseli tilannetta häkin lävitse. Taikaa koko homma ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Beaglemäisellä tyyneydellä hän tyytyi seurailemaan remonttia kopin katolta katsellen.

WP_20160804_18_48_00_Pro

Tänään vielä jatkuu kaivinkoneen kanssa ja sitten alkaa varsinainen pystytys ja rakennus urakka, joka jatkunee loppusyksyn ajan.

 

 

Tietoa kirjoittajasta

riikkatiina

Kirjoittelen meidän kotipihan tapahtumista. Meillä on sekalainen määrä koiria, kaksi lasta ja sekalainen tontti maalla sekä rajallisesti aikaa kaikkeen. Viime aikoina remonttipuuhat sisätiloissa ovat haitanneet pihanlaittoa, mutta tehdään mitä keritään ja jaksetaan. Kaiken ei aina tarvitse olla ihan tiptop, eikä tässä pihassa todellakaan ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *